
Mikko MallikasMikko Mallikas
- 2013
- 13 jaksoa
- Kaikki
- Lapsille
Episodes
- 12m
1. Mitä silmät eivät näe
Isä on juuri siivonnut, joten Mikko ja Ville eivät saa leikkiä leluilla lattialla. He ovat kuitenkin nokkelia ja käyttävät aivan tavallisia tavaroita leikissään.
- 12m
2. Mikko Mallikas ei tahdo
Mikko ei halua syödä iltapalaa. Isä tekee kaikkensa saadakseen Mikon syömään. Mikko kuitenkin vain kieltäytyy. Puttikissa ratkaisee lopulta isän ja Mikon välisen kiistan.
- 12m
3. Mikko Mallikas lapsenvahtina
Mikko on pikku Peten lapsenvahtina. Ilta ei kuitenkaan suju, kuten Mikko oli ajatellut, sillä Pete sanoo koko ajan "minä itse" eikä halua kuulla mukavia tarinoita.
- 12m
4. Mikko Mallikas kuninkaana
Mikko unelmoi olevansa kuningas, jolla on paljon valtaa ja taikavoimia täynnä oleva säkki. Toisinaan hänen on kuitenkin vaikea erottaa unelmia todellisuudesta.
- 12m
5. Mikko Mallikas lentää
Isä on huolestunut aikuisten asioista, mutta Mikko onnistuu houkuttelemaan hänet seikkailuun, joka saa ongelmat unohtumaan.
- 12m
6. Isän syntymäpäivälahja
Isällä on syntymäpäivä, eikä Mikko keksi mitään lahjaa. Lopulta Ville ja Milla auttavat Mikkoa juhlistamaan isän syntymäpäivää nokkelalla ja unohtumattomalla tavalla.
- 12m
7. Isä käyttää päätään
Mikon serkut tulevat käymään. Nämä pilaavat hienot jutut, koska heidän mielestään Mikko ja Milla ovat lapsellisia. Lopulta isä keksii yllättävän rangaistuksen.
- 12m
8. Mikko Mallikas ihmettelee
Kun isä kutsuu, Mikon mielikuvitus lähtee lennolle maan alle, taivaalle ja ihmisten ajatuksiin. Lopulta hän palaa takaisin todellisuuteen ja kodin askareiden pariin.
- 12m
9. Mikko Mallikas ja sisukas muurahainen
Mikko ja Hamdi leikkivät sotaa, mutta Hamdin isä sanoo, että sota on kauheaa. Hän kertoo tarinan muurahaisesta, joka jaksoi rakentaa, vaikka kaikki ympärillä tuhoutui.
- 12m
10. Keksijä Mikko Mallikas
Mikko, Milla ja Hamdi keksivät fiksuja vempaimia arkisten ongelmien ratkaisemiseen. Isä kannustaa heitä mielikuvituksen ja luovuuden käyttöön.
More Details
Watch offline
Available to downloadGenres
Lastenohjelmat, Ruotsi, Kirjoihin perustuvat sarjat, Piirrossarjat, Pohjoismaiset sarjatThis series is...
Mielikuvituksellinen, Lapsille, Perhe, Ruotsi, Kirjaan perustuva, Lyhyt, Elämänoppia, ElämänopetuksetAudio
suomiCast
Trond Høvik, Jonas KarlssonYou might also like
Trending now
A plan to suit your needs
Discover your next favourites, plus new releases every week










